Liian vanha leikkimään?

Liian iso ainakin, nähtävästi.

Sanonnan mukaan lapsi on terve kun se leikkii. Entä aikuinen?
Enkä nyt puhu sellaisista aikuisten leikeistä, mitä oikein kuvittelit (tuomitseva tuhahdus)!

Minä uskon, että ihmisessä asuu sisällä pieni lapsukainen, jolla on hallussaan edelleen ne ihanat lapsen kyvyt, jotka aikuinen valitettavan usein unohtaa, kuten...

Kyky ihmetellä.

Kyky pomppia riemusta.

Kyky ajatella, että esineillä on tunteet. (ja se viimeinen lihapulla lautasella itkee jos sitä ei syö!)

sekä kyky nauraa sydämensä pohjasta.

Toivon, että sisäinen pikkutyttöni ei koskaan lähde pois.
Toivon, että vaikka numerot iässäni nousevat, säilytän kykyni katsella maailmaa lapsen silmin.

Ihmetellä sateenkaaria,
hassun muotoisia pilviä,
 kevään ensimmäisiä kukkia.

Katsella ihaillen
lentäviä lintuja,
lumiukkoja,
 katusoittajia.

Ajatella ensisijaisesti kaikista hyvää, paitsi
ilkeän äitipuolen
 tai mörön näköisistä.

Maistaa talvella lunta, etsiä kesällä neliapiloita. Kirmata nurmella paljain varpain.

Kielen laittamisen jäätyneeseen metalliin voin jättää lapsuuteen,
lumienkeleitä en.

Naiivia ja lapsellista, joku sanoi.

Olkoon.

Ihmetellen on kivempaa, kuin silmälaput silmillä kiireessä kulkien maailman pahuutta kiroten.
Välillä saa kirota, aina ei.
Välillä voi potea maailmantuskaa; vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tai kansanedustajien rasistisuutta. Nälänhädästä ja tämän pallomme saastuttamisesta puhumattakaan.
Mutta aina ei voi.

Välillä on hyvä olla naiivi ja vähän lapsekas,

nauttia siitä mitä ympärillään näkee ja kokee,

Ilmaista täysillä se, mitä tuntee.

...Ainoa, mihin lapsen innokkuudesta ja ihmettelystä EN pysty enää tässä iässä samastumaan,
on hissin napin painamisen hienous.

Mieheni onneksi muistaa senkin hienouden, kun kerran sanoi "ota kuva kun minä painan hissin nappia".
Öh?

Sisäiset lapsemme kai täydentävät toisiaan.