Jouluaiheinen hauvahömpötys

Nyt kun piparit on syöty, kinkusta jäljellä vain luut, paluu arkeen on monen kohdalla realisoitunut ja kaikki ovat perinpohjaisen kyllästyneitä jouluhässäkkään,

on minun vuoroni kirjoittaa jouluaiheinen blogihömpötys.

Pienen koiran joulu:

Kinkku uunissa, paistoprosessi käynnissä, virallinen valvoja paikalla. Joulu voi alkaa.

Jotain nuo ihmiset höpisee kilttinä olemisesta, tätäkö se sitten tarkoittaa, että herkku nokalla pitää törröttää paikoillaan?

Parasta joulussa on kuitenkin ruoka --- eiku siis se, että koko perhe on paikalla.

Mutta hei...mitäs NOI on?

Annas mä vähän maistan!

Jaa kiellettyä vai? Pidä pallos, ei olis kiinnostanutkaan..

Tuo punatulkku tossa puussa on kyllä sen näkönen että sitä tarttee pitää silmällä.

Siellä se tulkku töröttää, piru vie.

Haukataan välillä happea että jaksaa haukkua haukuttaville jouluasioille!

Ja hei, älkää huoliko, kyllä minä vahdin milloin se pukki tulee!

...Ellen sitten ole torkahtanut, kaikesta tästä jouluhössötyksestä uupuneena.

Sellainen on pikkukoiran joulu.

Entäs minun sitten?

Sen voi tiivistää kahteen kuvaan.

Minä söin, join, söin ja söin.

Nyt on pinta-alaa mitä kärventää Thaimaan rannalla.

No kyllähän minä myös nautin joulutunnelmasta ja läheisten läsnäolosta.

Ja syömisestä. 

Ja siitä, että voitin Vesan linnanrakennuspelissä.

Mukavaa joulunjälkeisjaarkeenpaluunjalahjojenkäyttöönottojakinkunsulattelunalkamisaikaa kaikille!

Liian vanha leikkimään?

Liian iso ainakin, nähtävästi.

Sanonnan mukaan lapsi on terve kun se leikkii. Entä aikuinen?
Enkä nyt puhu sellaisista aikuisten leikeistä, mitä oikein kuvittelit (tuomitseva tuhahdus)!

Minä uskon, että ihmisessä asuu sisällä pieni lapsukainen, jolla on hallussaan edelleen ne ihanat lapsen kyvyt, jotka aikuinen valitettavan usein unohtaa, kuten...

Kyky ihmetellä.

Kyky pomppia riemusta.

Kyky ajatella, että esineillä on tunteet. (ja se viimeinen lihapulla lautasella itkee jos sitä ei syö!)

sekä kyky nauraa sydämensä pohjasta.

Toivon, että sisäinen pikkutyttöni ei koskaan lähde pois.
Toivon, että vaikka numerot iässäni nousevat, säilytän kykyni katsella maailmaa lapsen silmin.

Ihmetellä sateenkaaria,
hassun muotoisia pilviä,
 kevään ensimmäisiä kukkia.

Katsella ihaillen
lentäviä lintuja,
lumiukkoja,
 katusoittajia.

Ajatella ensisijaisesti kaikista hyvää, paitsi
ilkeän äitipuolen
 tai mörön näköisistä.

Maistaa talvella lunta, etsiä kesällä neliapiloita. Kirmata nurmella paljain varpain.

Kielen laittamisen jäätyneeseen metalliin voin jättää lapsuuteen,
lumienkeleitä en.

Naiivia ja lapsellista, joku sanoi.

Olkoon.

Ihmetellen on kivempaa, kuin silmälaput silmillä kiireessä kulkien maailman pahuutta kiroten.
Välillä saa kirota, aina ei.
Välillä voi potea maailmantuskaa; vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tai kansanedustajien rasistisuutta. Nälänhädästä ja tämän pallomme saastuttamisesta puhumattakaan.
Mutta aina ei voi.

Välillä on hyvä olla naiivi ja vähän lapsekas,

nauttia siitä mitä ympärillään näkee ja kokee,

Ilmaista täysillä se, mitä tuntee.

...Ainoa, mihin lapsen innokkuudesta ja ihmettelystä EN pysty enää tässä iässä samastumaan,
on hissin napin painamisen hienous.

Mieheni onneksi muistaa senkin hienouden, kun kerran sanoi "ota kuva kun minä painan hissin nappia".
Öh?

Sisäiset lapsemme kai täydentävät toisiaan.

Meni pipariksi!

Vielä teemme pipareita, uhosin.

Totta maar teimme, alusta asti, todisteita:

Paljonko taikinasta meni parempiin suihin? En kommentoi.

Aluksi pysyimme ruodussa ja leivoimme pipareita sääntöjen mukaisesti.

Pian touhu alkoi käydä yksitoikkoiseksi kaikkine kukkineen ja pipariukkoineen.

Hienoimman piparin palkinnon sai kuitenkin mieheni Vesan tekemä taideteos:

Oletko koskaan nähnyt yhtä hienoa ja epäpiparimaista piparia?

Olen ylpeä tyttöystävä.

Oodi isovanhemmille.

Mikä on maailman lämminhenkisin ja turvallisin paikka?

Mummola.

Minulla on ollut onni tuntea ihanat isovanhemmat molempien vanhempieni puolelta. Niin paljon lämpöisiä muistoja, niin paljon halauksia.

Ja kuinka onnekas olen, kun kihlattuni puolelta olen saanut vielä kolmannen mummun sekä vaarin, joka tänään hyvästeltiin.

<3

Mummoista ja vaareista huokuu niin paljon viisautta, lämpöä ja rakkautta.

Ollapa joskus itsekin sellainen mummu omille lapsenlapsille.

Mutta eletään tässä välissä ensin hurja elämä, josta heille kertoilla.

: )

Lumihiutaleita!

Epäilen, etten ole ainoa, joka kirjoittaa tänään lumesta. Tai joka innostui tänään siitä, tai joka ilahtui jopa. Olihan sitä jo odotettu, peijakas. 

En ymmärrä sanaa peijakas tai kuka sitä ylipäätänsä käyttää ja missä tilanteessa, mutta jotenkin se vain tuli tuohon.

Niin, se lumi, tänään tuli meille!

Niin ohut kerros, ja niin paljon iloa.

Haluaisin ikuistaa kameralle yhden lumihiutaleen.

Ollapa sellainen kamera.

Yläilmoista näki tihutyön jäljet, kjäh kjäh!

Muistanko tämän maanantain maanantaina, jolloin väsytti, oli kylmä, oli kaupasta voi loppunut, valui steariinit pöydälle, oli ilkeä asiakas töissä, oli maanantai-olo?

Vai päivänä, jolloin tuli ensilumi?

Valitsen jälkimmäisen.

:)

Opiskelijan joulu

Joulu ja tohina. 

Liityn joukkoon iloiseen. (?) Kysymysmerkki johtuu kasvavasta antijouluihmisten joukosta ympärilläni, hämmentävää. Miksi joulusta ei tykkäisi? Tunnelmaa, ruokaa, tunnelmaa, suklaata. Joey'ta lainatakseni, "what is not to like?"

Miten tehdä opiskelijakämppä jouluiseksi ja kotoisaksi? Yleensä olemme luovuttaneet saman tien ja luottaneet äidin tekemään jouluun, mikä on aina yhtä onnistunut. (Miten äidit onnistuvat siinä aina?)

Tänä jouluna olemme jo ihan aikuisia, niin että koristelemme jopa, pienellä budjetilla, lähes nollalla. Tarkoittaa kotoa tuotuja vanhoja koristeita ja Vapaa Valinnan joulukoristealelaarin tonkimista.

Edellisistä seikoista johtuen jouluinen "sisustuksemme" on hieman ysärihenkinen.

Aikaansaannoksina seuraavanlaisia --eh, sisustuselementtejä:

Tunnelmavalaistus,

Ysäritontut jääkaapissa,

 Olkipukki posliinisen pukin vieressä kytiksellä,

Lisää tunnelmavalaistusta,

Ja vielä tunnelmavalaistusta.

 Siinä on opiskelijan joulukoristeet.

Mutta älkööt hämääntykö, vielä leivomme piparit ihan itse alusta alkaen, mitenkäs sitten suu pannaan?

Pitikin sanoa ääneen,

nyt ne on oikeasti leivottava.

ps. minähän sanoin, että tämä ei ole sisustusblogi.

:D

Ajatuksia, ei kaikki omia, olisikin.

Mitä on elämä?

Rankkaa arkea, joku puuskahtaa. Siivousta, työssäkäyntiä, opiskelua, rutiininomaista arkea päivästä toiseen. 

Ruusuillatanssimistako? Ei siltä kuulosta.

En hyväksy. 

Täytyyhän siinä olla muutakin.

Kaikkien noiden kiireiden välissä, tai aikana. 

Nojaan viisaisiin lauseisiin, jotka jotkut minulle tuntemattomat ihmiset ovat kaikessa viisaudessaan sanoneet.

"JOKAINEN MINUUTTI, JONKA OLET VIHAINEN, TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ MENETÄT 60 SEKUNTIA ONNELLISUUTTA."

Hmm, lakkaan siis olemasta vihainen. Turhista asioista, joille ei voi mitään, joihin vihaisena olo ei auta.

Enhän halua hukata elämäni onnellisia minuutteja, minullahan on vain yksi! Elämä, minuutteja toivottavasti vähän enemmän.

Mutta onko vihaisen vastakohta onnellinen? Olisikin, useammin kuitenkin neutraali. Itse olin usein mielentilassa neutraali, tyhjä. Ei mitään. Ei erityisen ikävää, ei erityisen mukavaa. Neutraalia.

Kunnes tajusin, että neutraali ei ole inhimillistä. Tunteet ovat. Viha, rakkaus, ilo, suru, onni. Neutraali ei ole tunne, se ei ole mitään! Lopetan sen siis tältä seisomalta ja opiskelen seuraavan viisaan lauseen.

‎"HYVIN YLEISTÄ ON, ETTÄ IHMISET TAJUAVAT LIIAN MYÖHÄÄN TAI EI MILLOINKAAN, ETTÄ ONNELLISUUS ON VALINTA. ONNI EI VAIN TULE, JOSTAKIN KONKREETTISESTA ASIASTA VAAN JOKAINEN VOI MUOKATA ELÄMÄSTÄÄN JUURI NIIN ONNELLISTA KUIN ITSE HALUAA."

Tässäkö se todella on, mietin. Itsekö muka voi päättää, onko onnellinen vai ei? Pyh, sanovat.

Tykkäämme asettaa ehtoja onnellisuudellemme, me ihmiset.

Olen onnellinen jos...

Olen onnellinen sitten kun...

mitä?

Kun saan oman talon? Kun menen naimisiin? Kun olen hoikka ja median asettamilla standardeilla kaunis? Kun saan uudet kynnet, uudet kengät, uuden keittiön pöydän. Kun pääsen lomalle. 

Pieleen menee. Aina keksii uuden sitten kun- asian. 

Kun vaihdan asenteeni.

Elämä on hassua, ihminen on hassu. Se kiinnittää huomion siihen mitä se ajattelee, se ihminen, eli minä ja me.

Ajattelen masentavia ajatuksia, ympärillä kaikki on harmaata, masentavaa tai vähintäänkin ärsyttävää.

Ajattelen iloisia ajatuksia, näen ympärillä iloa.

Ajattelen onnea, näen ympärilläni onnea.

Luomme oman todellisuutemme, onnen tai sen vastakohdan, miten valitsemme.

Näillä eväillä viime päivät elin.

Ajattelin onnea, iloisia asioita. Löysin onnea, vaikka en lottovoittoa, jotain parempaa.

Viime päivinä onni on ollut...

ystäviä,

Pieniä hauvoja, (jotka eivät pysy sekuntiakaan paikoillaan että tarkan kuvan saisi, niin innokkaita ovat, onhan jännä ja uusi asia edessä, kokonainen hauvan elämä!)

glögi-iltamia piparilla höystettynä, (kiitos joululle glögistä ja kaikesta kivasta, mitä sen ympärille voi rakentaa!)

kukkia,

Karkin näköisiä korvakoruja, 

Kahvittelua torilla auringonpaisteessa niin että häikäisee,

vohvelikahvilan teehetkiä ystävän kanssa,

...sekä lukuisia muita pieniä asioita, aistimuksia, tunteita, onnistumisen hetkiä.

Sitä on onni, pieniä hetkiä, kun niihin vain huomaa tarttua.

On se elämä hassusti järjestänyt.