Hassusti-blogini saa nyt jäädä tauolle. Tai onhan se ollut tauolla jo puolisen vuotta, kun en ole kirjoitellut! Mutta nyt siis virallisesti. Ehkä joskus jatkan, ehkä en. Muutan mieltäni jatkuvasti tämän blogin nimen, ulkoasun ja sisällön suhteen, ja lopulta kyllästyin kokonaan ja halusin aloittaa alusta, heh.
Päätin sitten siirtyä teksteineni ja kuvineni Lilyn puolelle. Pidän Lilystä, sen alustasta, ideasta ja yhteisöllisyydestä.
Bloggaan siis edelleen, uusi harrastus ei ole vielä lopahtanut, uskomatonta mutta totta!
Kurkkaa tonne --> http://www.lily.fi/palsta/mixed-noise-soup
Kuvassa Tampereen Rauhaniemen ranta kesällä 2011.
Ugh, olen puhunut.
Hassusti.
Tavallisen elämän ihmeellisiä hetkiä. Ruusunpunaisten lasien läpi katselua. Matkaamista maailmassa. Hassuja asioita, höpsöjä höpöttelyjä.
lauantai 26. toukokuuta 2012
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Jouluaiheinen hauvahömpötys
Nyt kun piparit on syöty, kinkusta jäljellä vain luut, paluu arkeen on monen kohdalla realisoitunut ja kaikki ovat perinpohjaisen kyllästyneitä jouluhässäkkään,
on minun vuoroni kirjoittaa jouluaiheinen blogihömpötys.
Pienen koiran joulu:
Kinkku uunissa, paistoprosessi käynnissä, virallinen valvoja paikalla. Joulu voi alkaa.
Jotain nuo ihmiset höpisee kilttinä olemisesta, tätäkö se sitten tarkoittaa, että herkku nokalla pitää törröttää paikoillaan?
Parasta joulussa on kuitenkin ruoka --- eiku siis se, että koko perhe on paikalla.
Mutta hei...mitäs NOI on?
Annas mä vähän maistan!
Jaa kiellettyä vai? Pidä pallos, ei olis kiinnostanutkaan..
Tuo punatulkku tossa puussa on kyllä sen näkönen että sitä tarttee pitää silmällä.
Siellä se tulkku töröttää, piru vie.
Haukataan välillä happea että jaksaa haukkua haukuttaville jouluasioille!
Ja hei, älkää huoliko, kyllä minä vahdin milloin se pukki tulee!
...Ellen sitten ole torkahtanut, kaikesta tästä jouluhössötyksestä uupuneena.
Sellainen on pikkukoiran joulu.
Entäs minun sitten?
Sen voi tiivistää kahteen kuvaan.
Minä söin, join, söin ja söin.
Nyt on pinta-alaa mitä kärventää Thaimaan rannalla.
No kyllähän minä myös nautin joulutunnelmasta ja läheisten läsnäolosta.
Ja syömisestä.
Ja siitä, että voitin Vesan linnanrakennuspelissä.
Mukavaa joulunjälkeisjaarkeenpaluunjalahjojenkäyttöönottojakinkunsulattelunalkamisaikaa kaikille!
tiistai 20. joulukuuta 2011
Liian vanha leikkimään?
Liian iso ainakin, nähtävästi.
Sanonnan mukaan lapsi on terve kun se leikkii. Entä aikuinen?
Enkä nyt puhu sellaisista aikuisten leikeistä, mitä oikein kuvittelit (tuomitseva tuhahdus)!
Minä uskon, että ihmisessä asuu sisällä pieni lapsukainen, jolla on hallussaan edelleen ne ihanat lapsen kyvyt, jotka aikuinen valitettavan usein unohtaa, kuten...
Kyky ihmetellä.
Kyky pomppia riemusta.
Kyky ajatella, että esineillä on tunteet. (ja se viimeinen lihapulla lautasella itkee jos sitä ei syö!)
sekä kyky nauraa sydämensä pohjasta.
Toivon, että sisäinen pikkutyttöni ei koskaan lähde pois.
Toivon, että vaikka numerot iässäni nousevat, säilytän kykyni katsella maailmaa lapsen silmin.
Ihmetellä sateenkaaria,
hassun muotoisia pilviä,
kevään ensimmäisiä kukkia.
Katsella ihaillen
lentäviä lintuja,
lumiukkoja,
katusoittajia.
Ajatella ensisijaisesti kaikista hyvää, paitsi
ilkeän äitipuolen
tai mörön näköisistä.
Maistaa talvella lunta, etsiä kesällä neliapiloita. Kirmata nurmella paljain varpain.
Kielen laittamisen jäätyneeseen metalliin voin jättää lapsuuteen,
lumienkeleitä en.
Naiivia ja lapsellista, joku sanoi.
Olkoon.
Ihmetellen on kivempaa, kuin silmälaput silmillä kiireessä kulkien maailman pahuutta kiroten.
Välillä saa kirota, aina ei.
Välillä voi potea maailmantuskaa; vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tai kansanedustajien rasistisuutta. Nälänhädästä ja tämän pallomme saastuttamisesta puhumattakaan.
Mutta aina ei voi.
Välillä on hyvä olla naiivi ja vähän lapsekas,
nauttia siitä mitä ympärillään näkee ja kokee,
Ilmaista täysillä se, mitä tuntee.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Meni pipariksi!
Vielä teemme pipareita, uhosin.
Totta maar teimme, alusta asti, todisteita:
Paljonko taikinasta meni parempiin suihin? En kommentoi.
Aluksi pysyimme ruodussa ja leivoimme pipareita sääntöjen mukaisesti.
Pian touhu alkoi käydä yksitoikkoiseksi kaikkine kukkineen ja pipariukkoineen.
Hienoimman piparin palkinnon sai kuitenkin mieheni Vesan tekemä taideteos:
Oletko koskaan nähnyt yhtä hienoa ja epäpiparimaista piparia?
Olen ylpeä tyttöystävä.
lauantai 10. joulukuuta 2011
Oodi isovanhemmille.
Mikä on maailman lämminhenkisin ja turvallisin paikka?
Mummola.
Minulla on ollut onni tuntea ihanat isovanhemmat molempien vanhempieni puolelta. Niin paljon lämpöisiä muistoja, niin paljon halauksia.
Ja kuinka onnekas olen, kun kihlattuni puolelta olen saanut vielä kolmannen mummun sekä vaarin, joka tänään hyvästeltiin.
<3
Mummoista ja vaareista huokuu niin paljon viisautta, lämpöä ja rakkautta.
Ollapa joskus itsekin sellainen mummu omille lapsenlapsille.
Mutta eletään tässä välissä ensin hurja elämä, josta heille kertoilla.
: )
tiistai 6. joulukuuta 2011
Lumihiutaleita!
Epäilen, etten ole ainoa, joka kirjoittaa tänään lumesta. Tai joka innostui tänään siitä, tai joka ilahtui jopa. Olihan sitä jo odotettu, peijakas.
En ymmärrä sanaa peijakas tai kuka sitä ylipäätänsä käyttää ja missä tilanteessa, mutta jotenkin se vain tuli tuohon.
Niin, se lumi, tänään tuli meille!
Niin ohut kerros, ja niin paljon iloa.
Haluaisin ikuistaa kameralle yhden lumihiutaleen.
Ollapa sellainen kamera.
Yläilmoista näki tihutyön jäljet, kjäh kjäh!
Muistanko tämän maanantain maanantaina, jolloin väsytti, oli kylmä, oli kaupasta voi loppunut, valui steariinit pöydälle, oli ilkeä asiakas töissä, oli maanantai-olo?
Vai päivänä, jolloin tuli ensilumi?
Valitsen jälkimmäisen.
:)
lauantai 3. joulukuuta 2011
Opiskelijan joulu
Joulu ja tohina.
Liityn joukkoon iloiseen. (?) Kysymysmerkki johtuu kasvavasta antijouluihmisten joukosta ympärilläni, hämmentävää. Miksi joulusta ei tykkäisi? Tunnelmaa, ruokaa, tunnelmaa, suklaata. Joey'ta lainatakseni, "what is not to like?"
Miten tehdä opiskelijakämppä jouluiseksi ja kotoisaksi? Yleensä olemme luovuttaneet saman tien ja luottaneet äidin tekemään jouluun, mikä on aina yhtä onnistunut. (Miten äidit onnistuvat siinä aina?)
Tänä jouluna olemme jo ihan aikuisia, niin että koristelemme jopa, pienellä budjetilla, lähes nollalla. Tarkoittaa kotoa tuotuja vanhoja koristeita ja Vapaa Valinnan joulukoristealelaarin tonkimista.
Edellisistä seikoista johtuen jouluinen "sisustuksemme" on hieman ysärihenkinen.
Aikaansaannoksina seuraavanlaisia --eh, sisustuselementtejä:
Tunnelmavalaistus,
Ysäritontut jääkaapissa,
Olkipukki posliinisen pukin vieressä kytiksellä,
Lisää tunnelmavalaistusta,
Ja vielä tunnelmavalaistusta.
Siinä on opiskelijan joulukoristeet.
Mutta älkööt hämääntykö, vielä leivomme piparit ihan itse alusta alkaen, mitenkäs sitten suu pannaan?
Pitikin sanoa ääneen,
nyt ne on oikeasti leivottava.
ps. minähän sanoin, että tämä ei ole sisustusblogi.
:D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


